
Olen Iida Lahtinen, Helsingissä asuva (tosin lapista tänne muuttanut) kliininen hypnoterapeutti ja hypnosynnytysvalmentaja. Tämän lisäksi olen äiti, puoliso, koiranomistaja, lähihoitaja. Rakkaimpia harrastuksiani ovat jooga, lenkit luonnossa, musiikki sekä lukeminen. Kuvailisin itseäni sanoilla aito, empaattinen, herkkä, luonnonläheinen, lämmin.
Minun matkani ja miten kiinnostuin hypnoosista
Olen loputtoman kiinnostunut ihmisen mielen ja kehon toiminnasta, erityisesti kehon ja mielen yhteydestä. Oman kehon ja mielen pulmien läpikäyminen on ollut todella opettavainen matka tähän pisteeseen missä nyt olen. Toki matka ja oppiminen jatkuu läpi elämän, mutta en vielä vaikkapa kymmenen vuotta sitten olisi osannut kuvitella että voin löytää tällaisen tasapainon ja yhteyden. Olen oppinut paljon siitä mitä tarvitsen voidakseni paremmin. Nuorempana en osannut kuunnella kehoni viestejä ja vastata niihin, en tunnistanut tunteitani ja pelkäsin niitä. Tämä aiheutti paljon pahaa oloa. Oli unettomuutta, ahdistusta, masennusta,syömishäiriötä. Yritin parhaani mukaan juosta ikäviä tunteita ja tuntemuksia karkuun monin eri keinoin. Jossain vaiheessa onneksi ymmärsin että se ei auta vaan päinvastoin pahentaa tilannetta, ja aloin etsiä reittiä parempaan oloon. Ymmärsin että ihminen on kehon ja mielen upea kokonaisuus, ja voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin, täytyy ruokkia ja huoltaa sekä kehoa että mieltä. Hypnoosi onkin mielestäni mahtava työkalu kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen.
Minulla on aina ollut suuri halu auttaa. Olenkin tehnyt töitä hoitajana viimeiset kymmenisen vuotta, mutta kun pääsin kokeilemaan hypnoosia, oli heti selvää että tätä minäkin haluan joskus työkseni tehdä.
Minua kiinnostaa erityisesti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ja ehkä juuri siksi kiinnostuin hypnoosista heti niin paljon. Olen saanut hypnoosista paljon hyvää elämääni, ja on ihanaa saada jakaa hypnoosin tuomaa hyvää myös muille.
Rakastan työskennellä monipuolisesti eri aiheiden parissa, mutta omien kokemusten kautta erityisesti unettomuus ja ahdistus ovat muodostuneet teemoiksi jotka ovat lähellä sydäntä.
Koulutus:
- ICH Clinical Hypnosis Training
- Kliininen hypnoterapeutti
- Hypnosynnytysvalmentaja
- Täydentävät koulutukset: silmänliiketerapia, sisäisen lapsen terapia

ICH Clinical Hypnosis Training